Meille töihin
Haluaisitko sinä mukaan tiimiin, jossa pääsee tekemään sähkötöitä porukalla, joka hoitaa työnsä jämptisti, mutta jossa huumoria ei puutu?
Iecon on jo yli 20-vuotias sähköalan perheyritys, joka on vuosien varrella kasvanut jo yli 20 henkilöä työllistäväksi yritykseksi.
Tutut työkaverit ja asiakkaat tekevät arjesta sellaista, että maanantainakin on mukava herätä töihin.

Millainen yritys Iecon on?
Asiakaskuntaamme kuuluu kuluttaja-asiakkaita ja yrityksiä. Se tekeekin tästä hommasta mielenkiintoista! Jokaiselle työntekijälle löytyy Ieconilta työ, jossa pääsee näyttämään taitonsa. Innokkaimmille löytyy myös paikkoja, joissa voi erikoistua oman alansa huippuosaajaksi. Koska organisaatiomme portaat ovat matalat, toiveita ja ideoita voi esittää henkilökohtaisesti ja niihin reagoidaan nopeasti.
Työssämme me kaikki arvostamme hyvää lopputulosta ja sitä, että voimme todeta olevamme yksi alueen luotettavimmista sähköfirmoista. Lähdemme innolla uuteen ja haluamme olla mukana alan kehityksessä. Tavoitteenamme on hoitaa työt ja asiakassuhteet niin hyvin, että asiakas haluaa suositella meitä muillekin.
Yrityksemme kehittyy koko ajan ja olemme kiinnostuneita kuulemaan, millaista osaamista sinä voisit tarjota meille?
Tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai jätä avoin hakemuksesi täällä